Minä.

Jo heti blogin alkuun lupaan itselleni olla rehellinen syömisissäni, painossani, ruokailutottumuksissani ja tunteissani.

Olen vuonna 1988 syntynyt naishenkilö, ja tämän blogin idea on tukea vihdoin oikean asenteen saavuttanutta painonpudotustani.

Viimeiset seitsemisen vuotta olen elänyt käytännössä katsoen pelkällä sokerilla. Normaalia ruokaa saatan tehdä ehkä kerran viikossa, jos sitäkään, ja yleensä sekin annos koostuu perunamuussista ja kastikkeesta, riisistä ja kastikkeesta tai makaronista ja kastikkeesta, eli monipuolisuus ei minun keittiössäni näy. Sitäkin enemmän jalansijaa ottavat hiilihydraatit.

Normaali ateriani koostuu rahatilanteen niin salliessa pitkin päivää suklaapatukoista, eineksistä, vanukkaista, kekseistä, pullasta sekä muista vastaavista myrkyistä. Olen vihdoin tajunnut, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Voin jatkaa nykyisellä tiellä, menettää liikuntakykyni ja sitoutua neljän seinän sisälle josta päädyn ennenaikaiseen hautaan, tai vaihtoehtoisesti voin yksinkertaisesti muuttua.

Jo vuosia olen harrastanut huonojen elämäntapojen lisäksi rankkaa mielialasyömistä, ja huonona päivänä kaupasta saattaa yhdelle lohduttautumisillalle lähteä mukaan paketillinen keksejä, jäätelöä, suklaakarkkeja ja vielä kauppamatkan ajaksi ehkäpä lakritsipatukka. Nämä siis yhdeksi illaksi, ei suinkaan viikonlopuksi. Pahempaankin pystyn, tuo on vain tyypillinen esimerkki ILLASTA, jota edeltää joko pitkä päivä syömättä tai vaihtoehtoisesti einesateria, lihapiirakoita, leivoksia tai keksejä.. Näihin vuosiin mahtuu niin kovin monta eri variaatiota tyypillisestä huonosta syömisestä. KAIKKI on käyty läpi.

Tahdon myös koittaa kuvailla hieman, mitä on mielialasyöminen. Minun kohdallani se on sitä, kun tunteet lyövät yli eikä asioita jaksa enää käsitellä järjen kanssa. Silloin joku nollaa päänsä tarttumalla pulloon, mutta minä tartun Fazerin siniseen. On käsittämätöntä, miten euforinen olotila siitä tulee kun voi vain hautautua neljän seinän sisälle järkyttävän herkkukuorman kanssa, jota sitten syö pelkästä syömisen ilosta, tuntematta tippaakaan nautintoa siitä mitä tekee. Kunhan vaan leuat jauhavat...
Huonona päivänä saatan myös suunnitella päivän mittaan illan kuormaa, jonka lasken VARMASTI riittävän koko illaksi ja jättävän jotain ehkä jopa aamuun, jolloin verensokeri on romahtanut todella alhaalle edeltävän illan mässäilyjen jäljiltä. Se on se niinsanottu "korjaussarja".

Paniikki siitä, kun käy kaupassa juuri ennen yhdeksää ja tajuaa kotona että herkkulasti ei olekaan tarpeeksi "turruttava" on sekin älytön tunne. Siinä iskee pienimuotoinen paniikki, kun tietää että se syöminen voikin loppua kesken, ja tieto siitä, että näin tapahtuu vain lisää tuskaa. Kertaakaan tosin en ole kuollut, vaikka herkut ovatkin loppuneet kesken, silloin on vain itkettänyt.
Sota-aikaan kahville oli mitä erilaisimpia korvikkeita. Minun rahattomien päivieni sokerikorvikkeena on toiminut vuosien mittaan mitä erilaisimmat kokeilut, hienona esimerkkinä tässä voisin mainita paistinpannulla paistamani suklaamunakkaan. Se piti sisällään kananmunaa, kaakaojauhetta, sokeria ja voita paistamiseen. Muistan edelleen, miten itseasiassa itkin sitä syödessäni, koska se tuntui niin saatanan pahalta tajuta oma epätoivonsa, ahneutensa ja heikkoutensa.

Edellämainitut asiat eivät ole tekosyitä ahneudelle ja makeankipeydelle, ne ovat vain yksi sivutekijä tämänhetkisessä painossani. Kärjistäen sanottuna, minun painostani koostuu puolet huonosta itsekurista ja puolet ahmimishäiriöstä. Tietysti välillä syömiseni perustuu pelkästään toiseen noista osatekijöistä, mutta pääsääntöisesti se on molempien tekijöiden summa.


Tämänhetkinen tilanteeni on seuraavanlainen:
* Pituus 157,5
* Paino 88 kiloa
* Motivaatio 10


Odottelen tällä hetkellä innolla tuloksia myös kilpirauhaskokeesta. Tällä hetkellä kaljuuntuminen, kuivat ja keltaiset läikät ihossa, jatkuva paleleminen ja turvotus ovat lupaavia merkkejä kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Verikokeissani on jo aiemmin huomattu pientä poikkeamaa ko. arvojen taholta, eli toivotaan että painonpudotus helpottuisi myös oikean lääkityksen ohella.

Terveydestä vielä sen verran, että sairastan myös PCO.ta, joka puolestaan lukeutuu sairauksiin josta voi päästä eroon pelkällä painonpudotuksella. Toivottavasti tässäkin kohtaa, ottaen huomioon sen mukanaan tuomat kivut. PCO aiheuttaa muuten myös painon junnaamista paikallaan, hiustenlähtöä ja hormonitoiminnan rajuhkoja muutoksia. 

En sano, että lihavuuteni johtuisi pelkästään em. sairauksista, toivon vain että edes nanoprosentti painostani putoaisi oikean lääkkeen löydyttyä.


Todennäköisesti tätä blogia ei tule koskaan ketään lukemaan, mutta se ei minua haittaa. Tärkeintä on, että jossain on mustaa valkoisella minun edistymisestäni ja muutoksesta, jonka teen oman itseni ja hyvinvointini takia.

Tätä läskeilyä on nyt riittänyt tarpeeksi pitkälle, wish me luck, tästä se lähtee!

Loppuun muuten maininta vielä siitä, että parhaimmillani olen painanut 103 kiloa, siitä putosin täysin huomaamatta uuden työpaikan myötä 80 kiloon n. pari vuotta sitten, ja tässä viimeisen kahden vuoden sisällä olen temppuillut 83 kilossa, nyt kuitenkin suunta on ollut turhan kasvava, joten...

Let the fun begin!